Joutopoika Joonas
MISTÄ KAIKKI SAI ALKUNSA JA MISSÄ OLLAAN NYT
KOIRAT
Olen ihan pienestä saakka ollut koirista kiinnostunut ja ennen oman koiran saamista
ulkoilutin aluksi lelukoiria ja vähän vanhempana toisten ihmisten oikeita koiria.
Varmaan tuttu ja omakohtainen kokemus monille.
Luin kaikki koirakirjat mitkä käsiini sain ja osasin ulkoa unissanikin kaikki koirarodut mitä niissä oli.
Olin aina ajatellut että tuleva koirani olisi saksanpaimenkoira tai collie mutta kun lupa heltisi niin koira oli saatava sillä siunaaman sekunnilla ja tietenkin jostain läheltä koska eivät vanhempani olisi alkaneet mihinkään kauas minua kuskaamaan eikä minulla olisi ollut rahaakaan kalliiseen rotukoiraan.
ENSIMMÄINEN OMA KOIRA
Helsingin Sanomissa -Myydään eläimiä- palstalta sitten onneksi löytyi
sekarotuisia koiranpentuja kohtuullisen läheltä ja sinne siis
lähdettiin.
Joonas maksoi 100 markkaa ja maksoin sen ihan itse omilla rahoillani.
Muut pennut olivat Joonasta suurempia ja mustavalkoisia mutta miellyin enemmän kokomustaan Joonakseen. Joonaksen emä oli pentujen myyjän mukaan
karhukoiran ja kettuterrierin sekoitus ja isä labradorinnoutaja.
Kooltaan Joonas oli aika pieni, säkäkorkeutta oli n. 42 cm ja painoa n. 11 kg. Joonas sairasti pikkupentuna parvon ja oli lähellä ettei se menehtynyt siihen.
Nimenomaan Joonaksen luonne kuitenkin oli syy miksi alunperin kiinnostuin koirien sielunelämästä ja niiden kouluttamisesta.
Tajusin ollessani suurissa vaikeuksissa Joonaksen kanssa että -jotain tarttis tehdä- ja onneksi ajauduin puolivahingossa Espoon Koirakerhon koulutuksiin mukaan.
Olin Joonaksen kanssa lenkillä sattumalta samaan aikaan kun Ruduksen hiekkakentällä Olarissa (nykyään siinä on joku koulu) oli Espoon Koirakerhon treenit ja jäin siihen katselemaan.
Muistan miten katselin haltioissani kun koulutuskentällä oleva saksanpaimenkoira hyppäsi esteen yli käskyllä "hyppy." Se oli mielestäni aivan käsittämättömän hienoa :D
Kohta meidät pyydettiinkin mukaan.
SIITÄ SE SITTEN LÄHTI
Innostuin tosissani Joonaksen kouluttamisesta ja treenasimme monta kertaa viikossa.
Muutenkin kiinnostuin yhä enemmän koiran käyttäytymisestä ja siitä miten koira oppii.
Luin kaiken kirjallisuuden minkä käsiini sain.
Anders Hallgrenin kirjat: Koiraongelmia ja ongelmakoiria sekä Iloinen tottelevainen koira olivat minulle todella ajatuksia herättäviä lukukokemuksia. Ne poikkesivat
tuohon aikaan täysin valtavirran tyylistä kouluttaa. Jos jossain vaiheessa oli palveluskoirakentillä yhtenä tyylinä vietti-pakko-vietti niin tuolloin 70-luvun lopulla oli ainoana koulutustyylinä enemmänkin pakko-pakko-pakko.
Tottelevaisuuskentällä isot miehet palveluskoirineen naureskelivat minulle kun käytin makupaloja koirani
palkkaamiseen, käskivät mennä sirkukseen pelleilemään.
Minut kuitenkin hyväksyttiin kaikkine kummallisuuksineni pienen sekarotuisen koirani kanssa sinne palveluskoirien sekaan treenaamaan. Olimme
varmaan jonkunlaisia maskotteja emmekä uhkana kenellekään. Noihin aikoihin kävin myös ensimmäiset PK-koulutusohjaajakurssit 1 ja 2 sekä TOKO-koulutusohjaajakurssin ja aloin itsekin toimia koulutusohjaajana. Kiinnostus
koirien kouluttamista kohtaan lisääntyi selvästi noihin aikoihin ja koulutuksissa alkoi olla yhä enemmän koirakkoja, myös ns. seurakoirarotuja.
KOKEISIIN PITI PÄÄSTÄ
Osallistuimme Joonaksen kanssa sen elinaikana useisiin Espoon Koirakerhon mestaruuskilpailuihin joissa se oli ainakin kolmena vuonna peräkkäin Espoon Koirakerhon mestari sekä epävirallisiin kerhojen (
EKK-Kiveko-Inkoon koirakerho) välisiin ystävyysotteluihin joissa Joonas tuttuun tapaansa monesti korjasi korkeimmat pisteet jotka olivat parhaimmillaan 198/200. Huonoimmat pisteet ikinä olivat 185/200.
Tuohon aikaan sekarotuiset eivät saaneet osallistua mihinkään virallisiin kokeisiin. Osallistuimme
vuonna -83 Etelä Suomen Palveluskoirat ry:n möllikisoihin ollen varmaanomituinen näky siellä saksanpaimenkoirien seassa. Joonas sijoittui ensimmäiseksi voittaen pisteillä 318/330 ilmaisen osallistumisen seuraaviin PK-kokeisiin.
Emme tietenkään voineet Joonaksen sekarotuisuuden vuoksi vastaanottaa palkintoa vaan se annettiin toiseksi tulleelle koirakolle. Koulutin Joonaksen TOKOssa ja PK-puolella (haku) voittajaluokkaan saakka.
Tokossa ei tuolloin oltu vielä keksitty erikoisvoittajaluokkaa.
Ilmeisen kova hinku oli tuolloin osallistua kaikenmaailman
tottelevaisuuskokeisiin ja harmitti suuresti ettemme Joonaksen kanssa päässeet mihinkään virallisiin kokeisiin.
Myöhemmin kilpailuviettini onkin sitten melko totaalisesti kadonnut. Ilmeisesti käytin sen kaiken loppuun noina vuosina Joonaksen kanssa :)
KOIRAT ELÄMÄNTAPANA
Joonas sytytti kuitenkin kipinän ja kiinnostuksen koiran luonteeseen, käytökseen ja oppimismekanismeihin. Lisäksi sain elämäntavan koirien kanssa joka on jatkunut näihin päiviin saakka eikä loppua näy.
Päinvastoin, jaksan edelleen kiinnostua kaikesta aihetta sivuavasta ja seuraan koko ajan että mitä uutta tietoa mahdollisesti tulee.
Joonaksella todettiin vähän iäkkäämpänä epilepsia ja se lähti vuonna 1990 tähdeksi taivaalle.
Matkan varrella on ollut monia erilaisia koirapersoonia, jokainen omanlaisensa ja rakas.
Jos jonkun haluaisin erityisesti mainita niin ensimmäinen rottweilerini Hellrott Dennis "Juti" oli koira joka opetti minua valtavasti.
Olin Jutin tullessa vuonna 1995 kouluttanut koiria 17 vuotta ja luulin tietäväni jotain koirankoulutuksesta.
Sain kuitenkin aika äkkiä todeta että aiemmin käyttämäni koulutuskeinot eivät Jutin kanssa toimikaan.
Se ei hyväksynyt sellaista "käskyttämistä" mihin olin tottunut vaan nousi vastarintaan.
Elämä alkoi olla yhtä jurnutusta ja murinaa.
Jouduin istumaan alas, katsomaan peiliin ja miettimään asiat aivan uudelleen.
Minulle sanottiin tuolloin että en tule pärjäämään Jutin kanssa, että se tulee taatusti päälleni ellei siltä oteta luuloja pois.
Tämä olisi tarkoittanut hyvin fyysistä puuttumista ja koiran totaalista nujertamista.
Minulla oli siis vakava paikka ja piti miettiä miten aion koiran kanssa jatkaa.
Juti oli äärimmäisen dominoiva (luonnetestituomarikin sanoi "Tätä koiraa kuljettaa dominanssi.")
Kun minä muutuin niin koirakin muuttui ja homma alkoi sujua ihan uudella tavalla.
Meillä oli Jutin kanssa aivan mahtava suhde, se toimi kuin ajatus eikä ollut mitään ongelmia.
Ei murinoita eikä jurputuksia. Vain innokas, iloinen ja hyvin tottelevainen, hyvin hanskassa oleva koira.
Voi siis todella sanoa että Juti opetti minulle todella paljon ja olen ikuisesti kiitollinen niistä opetuksista joita Jutin kanssa eläessäni sain. Jos jotain suuntauksia haetaan niin lyhyesti totean että sen lisäksi, että uskon koiran ehdottomasti tarvitsevan reilun ja selkeäkielisen omistajan johon se voi luottaa joka tilanteessa, on oikea-aikaisella palkitsemisella todella suuri rooli. Sitä saa mitä vahvistaa. Ei sovi unohtaa myöskään rakkautta ja hellyyttä, sitä kaikki koirat tarvitsevat.
Kun tuolloin 70-luvun lopussa harrastusta
aloitellessani koulutettiin koirat niin että ne eivät tehneet mitään ilman lupaa, on minulla nykyään ihan toisenlainen ajatusmaailma.
Haluan nimenomaan että koirani ovat aktiivisia, oma-aloitteisia "ajattelevia" koiria joilla on mahdollisuus tietyissä asioissa vaikuttaa itse omaan elämäänsä.
NYKYISET KOIRAMME
Tällä hetkellä meillä on kolme koiraa.
16.2.2019 syntynyt rottweiler narttu Aino, 28.4.2022 syntynyt rottweiler uros Reino sekä 23.12.2023 syntynyt basenjiuros Laku
Aino on steriloitu.
MITÄ ON TULLUT TEHTYÄ
Olen aikaisemmin ollut hyvin aktiivinen koiraharrastaja. Lajeina vuosien varrella ovat olleet toiset enemmän ja toiset vähemmän aktiivisina: pelastuskoiratoiminta, peltojälki,
metsäjälki, haku, suojelu, vepe, toko, verijälki. Viimeisimpänä RallyToko sekä Nosework.
Nyt nuo hyvin aktiiviset harrastusvuoteni ovat jo takanapäin.
Olen näiden 46 koirallisen vuoden aikana toiminut koulutusohjaajana ensin Espoon Koirakerhossa n. 10 vuotta viikoittain ja myöhemmin lyhyempiä aikoja myös mm. Porvoon Palveluskoirat ry:ssä, Suomen Villakoirakerhossa, Veikkolan Koirakerhossa, Suomen Rottweileryhdistyksessä, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirat ry:ssä, Pohjois-Savon Rottweilerkerhossa sekä Suonenjoen Palvelus- ja Seurakoiraharrastajissa.
Koulutusohjaajana toimimisen ohella olen toiminut vuodesta 1990 myös aina tarpeen vaatiessa ongelmakoirakouluttajana. Tämä touhu lähti käyntiin ihan vahingossa. Autoin yhtä ja sitten toista ja kohta huomasinkin tempautuneeni siihen puuhaan ihan kunnolla.
En enää toimi koulutusohjaajana missään seurassa ja ohjaan ongelmakoirakot muualle.
NYKYISET HARRASTUKSET
Tällä hetkellä emme varsinaisesti treenaa koiriemme kanssa tavoitteellisesti mitään.Se ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö niiden kanssa touhuttaisi ja ylläpidettäisi olemassaolevia taitoja. Lakun myötä on tullut uusia lajeja kuten maastojuoksu ja näyttelyt.
Käymme myös mielellämme kaikki yhdessä kävelemässä luonnossa.
Mieheni Jari on mukana tässä elämäntavassa ja harrastuksessa. Rottweilernarttu Aino on Jarin ohjauksessa
Olen TOKO,- PK,- ja Agilitykoulutusohjaaja sekä PK-koetoimitsija, näistä kaikista tosin jo "eläköitynyt."
KISSAT
Kissat tulivat mukaan elämäämme vasta vuonna 2005
kun meille tuli sijaiskodin kautta kolme maaseudulta isosta
kissapopulaatiosta loukutettua kissanpentua, jo edesmenneet Lassi, Leevi ja Elsa.
Myös hieman myöhemmin meille tullut Kassu kissa on jo edesmennyt.
Tällä hetkellä meillä on 3 kissaa.
Keväällä 2013 syntynyt punavalkoinen Sylvi sekä
kesällä 2016 syntyneet mustavalkoiset veljekset Max ja Moritz.
Kissalukumme on tällä hetkellä ehdottomasti täynnä ja niin ihania kuin kissat ovatkin, ei ole aikomusta ottaa enää uusia kissoja kun nykyisten määrä jossain vaiheessa vähenee luonnollisen poistuman kautta.
Koirien ja kissojen kanssa puuhailemisen lisäksi harrastan valokuvausta omaksi ilokseni ja harrastukseksi voidaan kai lukea myös nämä kotisivut ja blogin kirjoittaminen.
Sisustaminen on alkanut myös kiinnostaa jossain
määrin ainakin joskus hetkellisessä mielenhäiriössä.
Elämäämme kuuluu myös viisi ihanaa ( s. -2013, -2015, -2018, -2021 sekä, -2022) lastenlasta.